Kommentti

Työhaastatteluun valmistautuminen

Mikä erottaa hyvän hakijan tavallisesta hakijasta?


Olen ollut haastattelemassa tuhansia ihmisiä 16 vuoden aikana, jotka olen toiminut henkilöstöpalvelualalla. Sinä aikana olen nähnyt tukun loistavia hakijoita, vielä enemmän ihan hyviä hakijoita ja valitettavasti myöskin jossain määrin huonoja hakijoita.

Mikä erottaa hyvän hakijan tavallisesta hakijasta? Yksittäiset erot ovat pieniä. Ne voivat liittyä koulutukseen ja kokemukseen -tosin erittäin usein palkataan vähemmän kokenut tai kevyemmällä koulutuksella varustettu henkilö ja syynä ei ole matala palkkapyyntö.

Monesti haastattelun päätyttyä asiakkaani on kysynyt minulta, halusiko tuo ihminen oikeasti meille töihin? Kandidaatti ei ollut mitenkään osoittanut olevansa kiinnostut tai innostunut kyseessä olevasta tehtävästä vaan oli vetänyt kokeneen asiantuntijan roolin ja jäänyt sen vangiksi. Hyvä kandidaatti tuo huoneeseen tullessaan energiaa ja innostusta sekä saa haastattelijan vakuutettua, että hän haluaa tehtävän ja pystyy tuomaan lisäarvoa mukanaan. Ja aivan parhaat kandidaatit jopa haastavat haastattelijaa.

Haluan myös nostaa tahdon oppia ja kehittyä yhdeksi tärkeimmäksi kriteeriksi. Ketään ei kiinnosta, jos sinut on vuosituhannen alussa palkittu firman parhaana myyjänä Suomessa. Enemmän palkkaavaa kiinnostaa mitä haluat tulevaisuudelta. Mitä tarkemmin nämä osaat määritellä, sen uskottavampaa se on kuulijalle.

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun kysytään palkasta, kandidaatti vastaa -en ole miettinyt sitä ollenkaan! minkälaisen viestin tämä vastaus lähettää? Onko kandidatti vakavissaan, jos hän ei mieti palkkaa tai ainakaan tiedä tahtomaansa palkkatasoa? 

Tässä kohdassa näen sen hiljaisen introvertin nostavan varovasti kätensä pystyyn ja kysyvän mitenkäs minä saan töitä? Ei ole tarkoituksenmukaista tai edes mahdollista lähteä opettamaan kenellekään luonteen vastaista käytöstä. Jos olet introvertti niin tukeudu osaamiseesi, tulevaisuuden suunnitelmiin ja kunnianhimoosi. Ei kaikkien pidä olla superseurallisia, kyllä asiantuntijakin on paikkansa ansainnut. Joten voit olla ihan rehellisesti oma itsesi!

Listaa näistä pienistä asioista voisi jatkaa loputtomiin. Hyvä kandidaatti on valmistautunut haastatteluun, hän on ottanut selvää firman taustoista, kulttuurista, toimintatavoista. Hän on miettinyt valmiiksi hyviä kysymyksiä. Ja tuo mukanaan iloa, valoa, energiaa, itseluottamusta, asiantuntemusta, osaamista ja uutta ajattelua!

-Seppo Toivo
Reach Talent







Lisää kommentti

Email again: